Omituinen otsikkoni juontuu omituiseen opetukseen, johon tänään törmäsin: Erääseen blogikirjoitukseen, joka rohkaisi rukoilemaan Jumalalta vedoten Sanaan – 1 Joh 3:18-24 : “Jumala käskee meitä vihaamaan itseämme…” (Lord command us to hate us…) – koska me olemme synti(siä)! Kirjoittaja jatkoi viittaamalla Jeesuksen sanoihin lihan kuolettamisesta.
Paavali kyllä sanoo, että meidän pitää itsemme synnille kuolleina, mutta elävinä Kristukselle – ja Jeesus käskee ottamaan ristimme ja seuraamaan Häntä, mutta missään Raamatussa ei sanota, että Jumala vihaisi meitä tai meidän pitäisi vihata itseämme!
Room 5:6-11 sanoo:
“Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti.Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä.Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen.”
Joku on osuvasti sanonut, että Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä. Joh 3:16 vakuuttaa:
“Niin paljon Jumala on maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi…”
- Ristin ottaminen ei ole itsevihaa, vaan kuuliaisuutta, sitä että kaikesta mahdollisesta vainosta, vastustuksesta ja väärinymmärryksestä huolimatta haluamme seurata Kristusta.
- Synnille itsensä kuolleena pitäminen on sitä, että minä en elä synnille, olen synnille “kuollut”, en reagoi syntiin – ja taas Kristukselle elävänä oleminen sitä, että olen “elossa” Kristukselle, tehden Hänen tahtoaan.
Tuolle “itsevihan” opettajalle oli kauhistus pyytää Jumalalta asioita! Meidän tulee olla nöyriä (eikä pyytää…)… Niin mutta niinhän käsitelty teksti sanoi, että
“– jos sydämemme ei syytä meitä, voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa–”
Ainoa, mikä erottaa meidät Jumalasta, on synti. Raamattu lupaa, että kun tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, ja antaa anteeksi.
Niin, eri asia on “väärät syytökset”, joita sisikunnastamme voi myös nousta… tuntu, että emme ole Jumalalle kelvollisia… olemme liian syntisiä, huonoja tai epäonnistuneita. Kysymys todennäköisesti on jotenkin väärästä syyllisyydestä, jostakin mille ei oikein ole kohdetta, ehkä yleisestä huonommuuden tunteesta.
Rukoilen “paavalilaisittain”, että Pyhä Henki voisi Sanan kautta avata sen todellisuuden ja totuuden, että Jumala rakastaa sinua Kristuksessa! NIIN ÄÄRETTÖMÄN PALJON… että sitä ei voi mitata! Kun Hän on rakastanut sinua ja minua paljon ennen kuin olemme elämässämme tunaroineet ja rikkoneet itseämme, toista ja Jumalaa vastaan, miten paljon enemmän Hän rakastaa meitä nyt Hänen lapsinaan!
Ei Jeesus syyttänyt naista Samarian kaivolla (toi toki esiin rikkomuksen, mutta samalla myös vapautuksen ja anteeksiannon), ei huonosti elänyttä naista tämän menneisyydestä… Hän ei heittänyt kiviä, vaan sanoi: “En minä(kään) sinua tuomitse, mene rauhaan.” tai “sinun syntisi on annettu sinulle anteeksi, mene äläkä enää syntiä tee.” Kristuksen anteeksiannon kanssa tulee voima myös elää Hänen tahtonsa mukaisesti ja rauhan lupaus.
Nuorena uskovana kamppailin tämäntyyppisten kysymysten kanssa: Olenko Jumalan oikeasti hyväksymä? Eräs kokenut evankelista antoi minulle kotiläksyksi lukea Roomalaiskirjeen 8. lukua. Edelleenkin luku puhuttelee:
“Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room 8:1-2, KR -38)
Ei Jumala vihaa sinua ja minua Hänessä! Eikä meidänkään pidä vihata itseämme.
“Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät JÄLLEEN pelon valtaan. Olette saaneet Hengen joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: “Abba! Isä!” (Room 8:15)
Avaintekijöitä 