Se, että on nk. uskovainen, on uusi tapa ansaita rahaa tai hyötyä ihmisistä.
Olen törmännyt ihmisiin, joka näyttää ajattelevan näin – niin täällä sosiaalisessa mediassa kuin myös reaalielämässä. Kohtaamassani ilmiössä jokin on kasvanut pahasti kieroon. Näin ei tulisi olla – etenkään nk. kristinuskon piirissä, joka perustaa
Jeesus KUTSUI meidät ensi kädessä
- suhteeseen itsensä kanssa
- palvelemaan Häntä ja ihmisiä ympärillämme ja
- julistamaan evankeliumia –
Jeesus EI kutsunut
- etsimään uusia kannattajia (meille) tai
- uusia rahankeräystapoja.
Toki rahaakin tarvitsemme Hänen työhönsä, mutta tuo raha ei ole ensimmäinen asia.
Peruslähtökohtaisesti evankeliumin julistus (millä nimikkeellä itse kukin sitä tekee) on kutsumus, ei asema tai titteli. – Asema, titteli ja koulutus ovat paikallaan eri syistä. Kirkko tai seurakunta valtuuttaa jonkun toimimaan tehtävissään valitsemillaan perusteilla, esimerkiksi tietty koulutus/pätevyys. Tästä huolimatta taustalla on/tulee olla kutsu/kutsumus.
Jos Jumala ei ole minua kutsunut, se, että nimitän (tai edes se, että joku muu nimittää) evankelistaksi, ei sinänsä tee minusta evankelistaa. Evankelistan titteli ei oikeuta minua vaatimaan itselleni erioikeuksia tai -vapauksia. Jne.
Näin tapahtuu suuressa maailmassa – ja täällä. Uskoa ja asemaa yritetään käyttää väärin – ja jopa onnistutaan yrityksessä.
On oikeaa kutsumusta. Työntekijä on palkkansa ansainnut tässä mielessä. On ihmisiä, jotka tarvitsevat tiukassa elämäntilanteessaan kirkon/seurakunnan tukea. Tällainen tuen vastaanottaminen ja antaminen on ok. Aivan eri lukunsa ovat ne, jotka tällä verukkeella yrittävät hyötyä ihmisistä.
Tapauskertomus X, jonka Jumala paransi (vai paransiko?)
X todistaa eri yhteyksissä Jumalan parantaneen hänet. Tästä huolimatta X ei mielestään ”kykene” töihin, vaikka hänelle työmahdollisuutta tarjotaan. Kun töihin pitäisi mennä, tälle ”parantuneelle” ilmaantuu jokin vaiva. ”Sisar” tai ”veli” vippaa rahaa seuraavaan tilipäivään, hyväuskoisimmat antavat rahaa tai tavaraa odottamatta saavansa niitä takaisin, joku käy siivoamassa jne. Aikani seurattuani minulle nousi väistämättä kysymys: Miten on mahdollista, että X todistaa parantumisestaan ja samaan aikaan vetoaa sairauteen, jotta saisi apua. Erittäin epäloogista.
Edes meidän nk. uskovien ei pitäisi olla hyväuskoisia. X:n tapauksessa uskonyhteisö ja vilpittömät uskovat ovat tehneet karhunpalveluksen, kun eivät ole potkineet X:ää persuksille ja pakottaneet ottamaan vastuuta elämästään edes jossain määrin. Intialaisen hengellisen työntekijän viisaus olisi pätenyt tähän:
Kun annat nälkäiselle kalan, hänen vatsansa on tyytyväinen vähän aikaa. Kun opetat hänet kalastamaan, hän ei palaa luoksesi pyytämään sinulta kalaa.
Sosiaalisessa mediassa ja/tai tittelin perusteella ”toteutettava” yritys tehdä X:t on vain kertomani tapauskertomuksen laajennos. Jotkut tosiaan ovat oppineet, että hyväuskoisista saa uskon varjolla jotain hyödyttävää irti.
Tämä on ihan jotain muuta kuin uskoville/kirkolle/seurakunnalle annettu lähetystehtävä: Uskovien/kirkon/seurakunnan tehtävä oli mennä Kristuksen valtuuttamana ja varustamana, julistaa evankeliumia ja varustaa uudet uskovat/kirkot/seurakunnat tekemään samoin.
”– te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.” (Apt. 1: 8)
”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4: 11)
Kuva, jonka näistä kohdista saan, on ihan erinäköinen kuin tämä mitä-minä-tästä-saan -ajattelu.
Avaintekijöitä 